Tšernobyl, rakastettuni on roolipeli rakkaudesta ja radioaktiivisuudesta. Hahmot ovat rikollisia, jotka pakenevat esivaltaa Tšernobylin Suljetulle vyöhykkeelle. Vyöhykkeellä he rakentavat itselleen uutta elämää, rakastuvat ja tulevat sinuiksi atomin kanssa. Ulkomaailmaan ei ole enää paluuta.
Peli keskittyy voimakkaasti sosiaalisiin tilanteisiin. Pääosassa on hahmojen luonne ja persoona ja Vyöhykkeen eri yhteisöt. Tilanteet menevät ensitreffeistä Vyöhykkeen kummallisiin rituaaleihin.
Pelisysteemin kannalta Tšernobyl, rakastettuni on erittäin kevyt. Koska pääosassa on vapaamuotoinen pelaaminen, systeemi ei saa olla tiellä.
Kirja sisältää kaiken mitä pelinjohtaja tai pelaaja tarvitsee pelatakseen radioaktiiviselle Vyöhykkeelle karanneen henkipaton rakkauselämää. Mukana on Vyöhykkeen ja sen asukkaiden esittely, oppaat pelaajalle ja pelinjohtajalle, ja kaikki alueen eri yhteisöistä aina Strontiumsusista Atominkieltäjiin.
Tšernobyl, rakastettuni on pelisuunnittelija Juhana Petterssonin toinen roolipeli. Ensimmäinen oli vuonna 2009 ilmestynyt Ikuisuuden laakso, jossa traagiset pingviinisankarit puolustavat yhteisöjä jotka eivät voi koskaan hyväksyä heitä.
Tšernobyl, rakastettuni
Roolipeli rakkaudesta ja radioaktiivisuudesta
Pelisuunnittelu: Juhana Pettersson
Graafinen suunnittelu: Tommi Kovala
Kansi ja takakansi: Joel Sammallahti
Kuvitus: Joel Sammallahti
Kartat: Miska Fredman
Valokuvat: Maria & Juhana Pettersson
Kustantaja: Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry
97 sivua
Kokonaan väreissä
Julkaisupäivä: 29.7.2016
ISBN 978-952-67599-9-9
Media
Sami Koposen arvostelu 11.10.2016
Arttu ja Karoliina Korppoon arvostelu 28.2.2017
Roolipelitiedotus-blogin haastattelu 4.9.2016
Peliraportti Pelilauta.fi-foorumilla, alkaen 3.11.2016
Laenestolsrollespil-podcastin jakso
Katkelma kirjasta
Olin juuri valmistunut lääkäriksi, kun Neuvostoliitto romahti. Sen myötä romahtivat myös julkisen puolen palkat. Yksityiselle oli niin kova tunku töihin, etten koskaan saanut edes jalkaa oven väliin. Vaikka asuin Kiovassa, perheeni tulee maaseudulta eikä minulla ole suhteita. Monet ystävistäni muuttivat Ranskaan, Saksaan tai Yhdysvaltoihin. Siellä on kysyntää lääkäreille.
Minä menin töihin rekkakuskiksi. Ajoin samoja teitä kaksikymmentä vuotta. Menin naimisiin, erosin, menin uudestaan naimisiin, erosin taas. Katselin televisiosta lääkärisarjoja, mutta maailma oli jo ajanut ohitseni.
Olin humalassa, ja myöhässä aikataulusta. Ajoin risteykseen, enkä huomannut oikealta tulevaa autoa. Diplomaatti ja tämän mies molemmat kuolivat auton ruttautuessa rekkani alle. Pakenin paikalta ja menin siskoni luokse piileskelemään. Aamulla, kun heräsin, siskoni katsoi minua ja piti poikaansa sylissään kuin suojatakseen tätä joltain pahalta. Uutisissa oli minun naamani ja kuvia ruhjoutuneista ruumiista. He olivat tärkeitä ihmisiä joilla oli vaikutusvaltaisia ystäviä. Siskoni pelkäsi minua, koska tappamieni ihmisten ystävät järkkäisivät minut hengiltä. Nyt tai myöhemmin.
Kävin oikeudessa. Jouduin vankilaan. Muut vangit eivät juuri minusta perustaneet. He kertoivat, että päiväni olivat luetut. Tappajani palkittaisiin, mutta asian kanssa ei saanut kiirehtiä. Sellitoverini Larisa tatuoi niskaani törkeän kuvan, joka asetti identiteettini heteroseksuaalisena naisena kyseenalaiseksi. Päätin, ettei vankila ole minua varten.
Karkasin, mutta tiesin, ettei maailmassa ollut mitään paikkaa, mihin voisin mennä. Minun olisi päästävä jonnekin kauas, poliisin, uutisten ja sellitovereiden tavoittamattomiin. Lähdin Suljetulle vyöhykkeelle. Sinne minua ei seuraisi kukaan.
Ukrainassa elää urbaani legenda rikollisesta joka pakenee poliisia Tšernobylin Suljetulle vyöhykkeelle. Kun hänet vihdoin napataan kiinni, käy ilmi, että hän on niin radioaktiivisuuden saastuttama, ettei häntä voi enää viedä Vyöhykkeeltä pois. Niinpä hänet jätetään sinne, elämään raunioiden keskellä.
Tuo legenda on yksi pelin Tšernobyl, rakastettuni keskeisistä innoittajista.
Pelin maailmassa Suljettu vyöhyke on melkein samanlainen kuin oikeastikin, mutta ei aivan. Se on vaarallisempi, eristetympi, ja siellä asuu omanlaisensa yhteisö rikollisia ja henkipattoja. Ihmisiä, joilla ei ole enää sijaa ulkopuolisessa yhteiskunnassa.
Suljetulle vyöhykkeelle paenneilla ei ole enää elämää Vyöhykkeen ulkopuolella. Radioaktiivinen alue on heidän koko maailmansa.
Rakkaustarina
En ole enää nuori nainen, enkä odottanut elämältä paljoa. Halusin elää sellaisten ihmisten keskellä, joilla ei ole varaa esittää kysymyksiä tai tuomita. Halusin olla hyödyksi jollekulle omalla pienellä tavallani. Arvelin, että Suljettu vyöhyke antaisi minulle mahdollisuuden aloittaa alusta virheideni tavoittamattomissa.
En koskaan arvannut, että Vyöhyke antaisi minulle myös elämäni rakkauden.
Olen ollut naimisissa kahdesti. Ensimmäinen mieheni ihastui lääkäriin, toinen rekkakuskiin. Kumpikin ihastus riitti häihin asti, mutta ei paljoa pidemmälle. Arvelin, ettei suuri rakkaus ole minua varten. Ihmisillä ympärilläni oli rakastajia ja rakastajattaria, repiviä aviokriisejä ja taivaallisia häämatkoja. Tiesin, että se on mahdollista, mutta omalla kohdallani se ei koskaan johtanut muuhun kuin pettymyksiin.
Tapasin Danilin leipäjonossa. Helikoptereiden hautausmaalla jaettiin ruokaa, joka oli tullut Vyöhykkeen ulkopuolelta. Danil kysyi voisinko auttaa häntä kantamaan leipää sairaalalle. Hän kertoi olevansa lääkäri, ja että hän auttoi ihmisiä palveluksia vastaan. Joskus ilmaiseksikin.
Kannoin kaksi kassillista hänen luokseen, enkä koskaan lähtenyt pois.
Tšernobyl, rakastettuni on peli, jossa rakastutaan. Pelin kuluessa hahmot ihastuvat, rakastuvat, kohtaavat vastoinkäymisiä, mutta saavat lopussa toisensa. Rakkaus tapahtuu radioaktiivisessa erämaassa, ja sen toteutuminen on niin pelaajien kuin pelinjohtajankin vastuulla.
Suljetun vyöhykkeen asukkaat ovat rikollisia, joilla ei ole varaa tuomita toisiaan. Jotkut heistä ovat valmiita toistamaan virheensä. Toiset, kuten pelaajahahmot, haluavat aloittaa alusta puhtaalta pöydältä. He saapuvat Vyöhykkeelle vapaina entisen elämänsä rasitteista ja ennakko-odotuksista, matkalla kohti rakkautta olivat he siihen valmiita tai eivät.
Suljettu vyöhyke saattaa olla luonnonkaunis paratiisi, mutta ihmiselle se merkitsee kuolemaa. Vyöhykkeen asukkaat eivät elättele kuvitelmia siitä, että heillä olisi tulevaisuus. He elävät tässä hetkessä, onnellisina saamastaan toisesta mahdollisuudesta ja siitä, ettei syöpä ole ainakaan vielä korjannut heitä omakseen. Heidän rakkautensa on rakkautta kuoleman varjossa.
Täytyy rakastaa nyt, koska huomista ei ehkä tule.
Vyöhykkeen asukkaat
Olemme treffeillä Helikopteri-bistrossa, lähellä paikkaa jossa tapasimme ensimmäisen kerran. Bistroa pitää mies, jota kutsutaan Kenraaliksi. Hän on näkymätön hahmo jossain ajatustemme rajoilla. En tiedä, johtuuko se siitä että hän pysyttelee kynttilänvalon luomissa varjoissa vai siitä, etten osaa kääntää katsettani Danilin kasvoista.
Kerron, kuinka yksi Jupiter-jengin pojista yritti kiristää meiltä morfiinia. Koiramme Stalin puri häntä munille. Danil hymyilee, melkein nauraa, ja kynttilän valossa ja varjoissa se on maailman koskettavin näky.
Pöydällä on maljakko, ja siinä punainen ruusu. Kenraalin tytär seisoo ovella, katselee ulos ja soittaa viulua. Tarina kertoo, että hän ei ole puhunut sanaakaan sen jälkeen kun hänet rakastettunsa lähti todistamaan jotain Sarkofagin kannen alle, ja jäi sille tielleen.
Meillä on varaa syödä Kenraalin bistrossa, koska Haarukka-Vadym ampui itseään jalkaan. Danil leikkasi hänen polvensa samalla, kun minä pidin häntä kädestä. Meiltä oli silloin kipulääkkeet loppu, joten annoin Vadymille kulauksen viinaa aina kun tilanne oli käydä sietämättömäksi.
Haarukka-Vadym saattaa olla murhaaja ja mielipuoli, mutta hän osaa osoittaa kiitollisuuttaan. Toivon vain, ettei hän tykästynyt meihin liiaksi. Hänen edellinen lääkärinsä löydettiin taannoin haarukka ohimossa. Hän oli kuulemma päästänyt Viagran loppumaan.
Suljetulla vyöhykkeellä asuu ihmisiä, jotka ovat maailmaa paossa. Ulkopuolisia näkyy harvoin, jos koskaan. Kukaan normaalissa yhteiskunnassa elävä ei halua ottaa radioaktiivisuutta osaksi itseään.
Jotkut ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat poikkeusolosuhteissa uponneet niin syviin vesiin, ettei pintaa enää näy. Toiset ovat ammattirikollisia, sekopäitä tai parantumattomia murhaajia. He yrittävät jatkaa elämäänsä Vyöhykkeellä entiseen malliin.
Vyöhykkeellä ei ole poliisia tai ketään muuta, jonka puoleen kääntyä jos käy huonosti. Sen vuoksi kukaan ei pärjää ilman kavereita, liittolaisia jotka ovat valmiita uhmaamaan rikollisia ja pahantekijöitä tovereidensa tähden.
Vyöhyke ei ole mahdoton paikka elää. Pripjatissa voi kävellä rakastajan luota kotiin keskellä yötä, jos tuntee maaston eikä ole aivan mahdottomassa humalassa. Mutta jos rakastajalla sattuu olemaan mustasukkainen, vaikutusvaltainen ja väkivaltainen puoliso, voi elämä muuttua hyvinkin haastavaksi.
Radioaktiivisuus
En ole kertonut Danilille, että minulla on syöpä. Kyllä hän sen pian huomaa. Lääkäriä on vaikea huijata näissä asioissa. En tiedä, kuinka paljon minulla on aikaa. Ehkä vuosi, ehkä useampikin. Vyöhykkeellä ei ole niitä laitteita, joilla tällaisia asioita diagnosoidaan.
Eräs ystäväni kutsui avioliittoa elämänsä happy endiksi. Opiskelimme yhdessä. Hän oli parikymppinen. Minusta oli outoa, että elämä loppuu parikymppisenä, vaikka sitten onnellisesti.
Emme ole menneet Danilin kanssa naimisiin, koska se tuntuu Vyöhykkeellä järjettömältä. Tiedän kuitenkin, ettei tämä ole mikään happy end. Tämä on happy life.
Loppu tulee vasta kun kuolen. Olennaista ei ole, onko loppu onnellinen, vaan se, olemmeko olleet onnellisia ennen kun elämä on ohi.
Säteily ei vahingoita vanhaa ihmistä niin kuin nuorta, ja tiedän kuolevani joka tapauksessa. Ennen kuin menen, aion käydä Sarkofagin sisällä ja tuoda mukanani jotain, joka turvaa sairaalamme tulevaisuuden.
Tšernobyl, rakastettuni -pelin rakkaustarinat päättyvät harvoin kuolemaan, mutta radioaktiivisuus on silti pelissä aina läsnä. Rakkauden ohella toinen pelin kahdesta perusajatuksesta on liike säteilyä kohti. Radioaktiivisuutta ei paeta. Sitä syleillään.
Täysin puhdas ihminen voisi periaatteessa kävellä takaisin ulos Vyöhykkeeltä, eikä kukaan saisi tietää, että hän on koskaan Vyöhykkeellä ollutkaan. Sen vuoksi uusiin tulokkaisiin ei luoteta, ennen kun he ovat käyneet Vyöhykkeen radioaktiivisemmilla alueilla.
Pahasti saastuneita yksilöitä kunnioitetaan, sillä he ovat ottaneet Vyöhykkeen osaksi itseään. He ovat sitoutuneet sen edustamaan elämäntapaan. He viettävät siellä loppuelämänsä.
Radioaktiivisuus avaa ovia ja helpottaa elämää. Se on hinta, jonka pelaajahahmotkin joutuvat maksamaan asettuessaan asumaan paikkaan, jolle koko maailma on kääntänyt selkänsä.